Katopailmiöntodistajat

κατοπ (kreik. herätä)

Katopailmiöntodistajat voidaan määritellä uskonnollis-teknologiseksi ääriliikkeeksi, jonka juuret juontavat myöhemmän valistusajan Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltioon, silloiseen Ruotsin Pommeriin ja siellä nykyiseen Porin ystävyys- ja entiseen hansakaupunkiin, Stralsundiin. Sen vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde yhdessä Wismarin vanhankaupungin kanssa.

Ruhtinaskunnan viimeisenä kenraalikuvernöörinä toiminutta sotamarsalkka kreivi Johan August Sandelsia voidaan Carl Magnus Möllersvärdin ja Keijon ohella hyvällä syyllä pitää maailman ensimmäisinä Katopailmiöntodistajina. Vuonna 1813 Sandels oli kertomansa mukaan viettämässä loppiaista Borgwallsee und Pütter See -järven rannalla toipuakseen Ruotsin suurvalta-ajan päättymisestä johtuvasta masennuksesta kun hän, hänen viisihenkinen palveluskuntansa ja majuri “Mölle” Möllersvärd Keijoineen joutuivat yllättäen todistamaan voimakasta katopailmiötä. Ilmiön kerrottiin kestäneen kolmatta tuntia.

Sandels oli ilmiöstä erityisen vaikutettu; hän kertoi kirjeessään Uppsalan arkkipiispalle tapauksen romahduttaneen hänet niin henkisesti ja fyysisesti. Arkkipiispan kehoituksta perin juurin järkyttynyt Sandels etsi käsiinsä Greifswaldilaisen Ittuminati-salaseuran suumestarin Herman Albert Dotcomin, joka perehdytti hänet ikiaikaiseen ja salaiseen Ittuminatiperimätietoon. Eldenan luostarissa vietettyä kesää, ahkeraa opiskelua ja ankaraa itsetutkiskelua seuranneen alkusyksyisen initaatioriitin jälkeen hän koki olevansa mieleltään kyllin vakaa jatkamaan ilmiön äkillisesti katkaisemaa uraansa Kustaa IV Aadolfin palveluksessa ja ottamaan vastaan Norjan valtionhoitajan epäkiitollisen viran syrjäisessä ja aina niin epämuodikkaassa Christianiassa. Dotcomista tuli Sandelsin elinikäinen mentori ja “vanhan Santa-Jontun” Borgwallsee und Pütter See -järven kokemuksistaan kirjoittama Korosmonicon — bland garner, trasor och trådar -kirjan toinen ja lopullinen versio on omistettu hänelle. Kirjassaan “Sora-Jomppa” luo omintakeisen synteesin swedenborgilaisuudesta, 1600-luvun mannermaista rationalismista ja preussilaisesta okkultismista. Kirjassa esitettyjen ajatusten perusteella Möllersvärd ja muut Sandelsin lähipiirin kuuluneet kehittivät ne filosofiset periaatteet, joille Katopailmiöntodistajuus, eklektinen kuplismi ja myöhemmin Korosmologia rakentuvat.

Suomeen palattuaan varsinkin Möllersvärd ja hänen sensuelli ranskalaissyntyinen äitinsä, Maria Charlotta L’Estraden ottivat elämäntehtäväkseen Katopailmiöntodistajailosanoman levittämisen maalaisaatelin ja papiston keskuuteen. Maria Charlottan yllättäen 1823 kohtalokkaasti kuoltua Carl Magnus jatkoi käännytystyötä pääasiassa pikkukaupunkiporvariston, talonpoikien, torppareiden ja maatyöläisten parissa. Vaikka tämä pääosin suomenkielinen väestönosa aluksi suhtautuikin katopailmiöntodistajuuteen varsin epäilevästi, muodosti se jo suuriin nälkävuosiin ehdittäessä käytännössä liikkeen koko kannattajakunnan. Varsinkin Etelä-Satakunnassa ja Vakka-Suomessa liikkeen käytännönläheinen korkealentoisuus teki siitä varteenotettavan kilpailijan jopa evankelis-luterilaiselle valtionkirkolle.

Fin de siècle
Siirtolaisuuden myötä katopailmiöntodistajuus sai jalansijaa myös uudelta mantereelta lähinnä Michiganin, Wisconsinin ja Minnesotan osavaltioissa USA:ssa ja Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa, jossa se joutui kamppailemaan suosiosta abolitionistien, presbyteerien ja klassisen mekaniikan kannattajien kanssa. Tämä kilpailutilanne vaikutti katopailmiöntodistajuuteen siten, että painopiste siirtyi perinteisestä inttämisestä lähemmäksi erististä argumentaatiota. Katopailmiöntodistajuus otti myös vaikutteita vanhemmasta amerikkalaisesta maallikkosaarnaajaperinteestä ja pitkällisen, niin sanotun Wienerin prosessin jälkeen sulautui brownilaiseen liikkeeseen muodostaen nykyisenkaltaisen korosmologisen koulukunnan.