Jotta tarinamme ei alkaisi aivan liian kaukaa, aloitamme sen Alankomaiden Itä-Intiasta, nykyisestä Indonesiasta, ja huhtikuusta 1815. Sumbavan saarella sijaitseva tulivuori nimeltä Tambora aloitti heinäkuulle jatkuneen purkauksensa syöksien magmaa ja kaasuja 44 kilometrin korkeuteen tuhkan peittäessä auringon. Purkausta seurasi ilmaston maailmanlaajuinen viileneminen ja kesättömäksi vuodeksi kutsuttu vuosi 1816, ja paikoin jopa lumimyrskyt korjasivat satoa. Tämä pienen jääkauden loppupuolelle osunut tapahtuma aiheutti jatkumon edellisille katovuosille ja nälänhädän seurauksena vähintäänkin kymmenet tuhannet hevoset päätyivät ruokapöytään ja lämpimiksi vuodiksi.
Kääntöpuolena surulliselle hevoskadolle kaupunkien kadut siistiytyivät huomattavasti mahdollistaen keksijöiden uudet mielenliikkeet. Lukemattomat kärryt pyörineen jäivät ilman vetojuhtaa ja monelle paluu pedestriaaniseen elämäntyyliin aiheutti päänsärkyä. Yksi heistä oli saksalainen keksijä Karl Friedrich Christian Ludwig Freiherr Drais von Sauerbronn, joka kesäkuun 12 päivä vuonna 1817 ajoi noin tunnissa seitsemän kilometrin matkan Mannheimista Rheinaun Schwetzinger Relaishausin majataloon rakentamallaan laufmaschinella (suom. juoksukone). Laufmaschine oli lihasvoimalla kulkeva, ohjattavissa oleva kaksipyöräinen kulkuneuvo, jota alettiin pian jo kutsua keksijänsä mukaan myös nimellä “draisine”.
Charles Francesco Bassi oli ensimmäinen Suomessa vakinaisesti toiminut ammattikoulutuksen saanut arkkitehti ja Yleisten rakennusten intendentinkonttorin ensimmäinen päällikkö.
Dandyt, nuo katujen keikarit ja epämääräisen instituution – dandyismin – edustajat omaksuivat laufmaschinen välittömästi uudeksi hevosen korvaavaksi kulkuvälineekseen. Mutta mitä ovat nuo dandyiksi kutsutut keikarimiehet? Charles Baudelairen sanoin: “Dandyismi on eräänlainen minäkultti, kestävämpi kuin onnen etsiminen toisista ihmisistä, kuten naisista; se on kestävämpi kuin kaikki se mitä kutsutaan illuusioksi. Se on hämmästyttämisen nautintoa ja pöyhkeää tyydytystä siitä, ettei itse hämmästy koskaan. Dandy saattaa olla ikävystynyt ihminen, hän saattaa olla kärsivä ihminen – mutta jos hän kärsii, hän hymyilee kuin spartalainen, jota ketunpoika raatelee.” (Baudelaire, 2001) Ja mikä olikaan parempi keino hämmästyttää toisia kuin hyvin pukeutuneena potkia menemään uudella kaksipyöräisellä vanhan nelijalkaisen sijaan. Näin laufmaschine sai uuden lempinimen: dandy horse.
Dandy horsen tiedetään kulkeutuneen nopeasti noiden keikareiden liikkuvan elämäntavan myötävaikutuksella myös pohjolan perukoille. Turussa saattoi jo vuonna 1824 törmätä laufmaschinella vauhdikkaasti vastaantulevaan aitoon dandyyn, nimittäin italialaissyntyiseen Carloon hänen potkiessa juoksukoneellaan kohti Kakskerran kirkkoa ja sen kellotapulin rakennustyömaata. Carlo tunnettiin kaupungissa Yleisten rakennusten intendentinkonttorin ensimmäisenä intendenttinä, arkkitehti Charles Bassina ja tuon kellotapulin suunnittelijana ja rakennustyön valvojana.
Kyseisellä rakennustyömaalla Carlo tutustui nuoreen ruotsalaiseen teologian ylioppilaaseen, joka oli saapunut Kakskertaan tehtävänään tapulin käyttöönvihkiminen. Nuori teologi oli pappisvihkimystä vaille valmis Jumalan mies, Laestadius nimeltään, Petrus Laestadius, myöhempinä vuosina tunnetuksi tulleen Lars Levi Laestadiuksen nuorempi veli
.
Carlon habituksen moderni estetiikka yhdistettynä uuteen teknologiaan juoksukoneen muodossa teki nuoreen Petrukseen syvän vaikutuksen. Vastavuoroisesti nuorukaisen naivistinen ihailu imarteli Carlon sisäistä salonkileijonaa ja näin heistä varsin nopeasti muodostui veljellinen taistelupari. Kuitenkin jo parin kuukauden tuttavuuden jälkeen Petruksen tuli aika lähteä Härnösandiin valmistautumaan pappisvihkimykseensä. Carlo halusi yllättää nuoren veijarin teettämällä tälle oman laufmaschinen, sellaisen, joka toimisi paitsi tyylikkäänä juoksuratsuna, myös Jumalan työkaluna. Ratsun toteuttamisessa hän on todennäköisesti pyytänyt palvelusta pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltaan Heikki Matinpoika Kuorikoskelta, kuuluisalta kirkonrakentajasuvun vesalta, jonka vastuulla kellotapulin rakentaminen mahdollisesti oli.
Se mitä nyt katsomme, on tuo Petruksen juoksukone, samainen, jolla hän siirtyi Kakskerran kirkolta Turun tuomiokirkolle ja sieltä yhä eteenpäin kohti tulevia seikkailuja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy laufmaschinen kohtuullisen massiiviseen runkoon, valtaisaan höylään, jota kenties itse Heikki Matinpoika Kuorikoski on käyttänyt kellotapulia rakentaessaan. Höylällä on tässä kaksi funktiota: Kristuksen varhaisessa ammatissaan käyttämänä työkaluna se on allegoria pyrkimykselle puhdistautua synneistä matkalla kohti taivasten valtakuntaa, Petruksen sanoin: “– – höylää synnistä sytykkeitä, helvetin tulessa räiskyviä – –”. Irrotettavien elementtien ansiosta se toteuttaa myös konkreettista tehtäväänsä höylänä.
Höylän molemmissa päissä on holkkeina toimivat teräslyötteet, joihin on ahjohitsattu ja niitattu tapulityömaalla käytetyn vanhan rakennuskärryn puiset pyörät. Etupyörän holkin sokkana toimii ruuvimeisseli, jonka irrottamalla holkki ja sen mukana pyörä saadaan erilleen höylästä. Vastaavasti takapyörän holkkia pitää höylässä kiinni ajatukset vapaamuurareihin vievä harppi. Sakraalisymboliikkaa laufmaschineen tuo etuholkkiin kiinnitetty ristiaiheinen ohjaustanko, jonka tyylitelty vaakapiena toimii etupyöriä ohjaavana kädensijana: “Ristiin kun tartut, niin Kristus sulle tien näyttää”, tapasi Petrus perustella tätä yksityiskohtaa. Kyynärnojana juoksukoneessa toimii vanha hevosvaljaiden setolkka eli sila.
Lankusta muotoiltu istuinosa on myös nostettavissa pois höylän päältä, jolloin istuin itsessään on toiminut eräänlaisena matka-alttarina, nimittäin siitä löytyy miniatyyrikokoinen peltiraamattu siihen upotettuna, samoin kuin kynttilänjalka mansetteineen.
Vaikka Petrus oli tiukka protestantti, alttarista, tarkalleen raamatun alta, paljastuu relikvaarioksi käsitettävä kotelo, jossa Petrus säilytti oletettavasti ihailemansa Turun piispa Isak Rothoviuksen poskihampaita. Vaikka sekä Petrus että Rothovius molemmat olivat erittäinkin puhdasoppisia Lutherin seuraajia ja Rothoviuksen ollessa jopa esikuvana nuorelle Petrukselle, ei Petrus voinut olla käyttämättä hampaita amuletteina käytön saadessa jopa animistisia piirteitä. Hänen nimittäin kerrotaan pyöritelleen hampaita kämmenissään kerätessään rohkeutta, voimaa ja mielenrauhaa epätoivon aikoina.
Voidaan olettaa, että tämä Petruksen Flygande Hyvelniksi ristimä juoksukone innoitti hänet myöhemmin paitsi lähetyssaarnaajaksi, se myös inspiroi hänen runosuontaan:
Elämän puu, sen syyt monimuotoiset, kuoret, oksat.
Oksa kuin ansaitsematon pahuus, kiusaus.
Vain itse teräni hioin. Se oksankin leikkaa ja nuhteettomaksi siloittaa.
Poistuu epäpuhtaus. Irtoaa lastut puhtaammat.
Hyveellisyyden, hyvän tiedon, kuin ensisadon esiin tuo.
Vai lohkeaako teräsi? Oi sinua, sinä onneton poloinen!Kuten sanottua, hän myöhemmillä retkillään höyläsi synnistä helvetin tulessa räiskyviä sytykkeitä.
Baudelaire, Charles: Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia (suom. Antti Nylén) 2001, Desura
