Huudi-museo

haedus (lat. kili, nuori vuohi) + museion (kreik. muusille pyhitetty paikka)

Näinä sangen ankeina aikoina, jolloin museota kaatuu kuin keilaa keinovalossa, on Suomen Huudi-museo säilyttänyt asemansa kansainvälisenä edelläkävijänä ja arvostettuna trendsetterinä.

Kansainvälinen Huudikeskus ja sen edeltäjänä toiminut Skandinaviska Hud-institutet ovat vuodesta 1912 lähtien ylläpitäneet laajaa arkistoa ja vuonna 1947 perustettu Suomen Huudi-museo on alusta alkaen pyrkinyt keräämään gudumetrisiä tutkimuslaitteita ja niiden rekonstruktioita.

Kaksikymmenvuotisjuhlansa kunniaksi museo päätti laajentaa kokoelmiaan koskemaan myös huudi ja prehudiska stil -vaikutteista kuva- ja veistotaidetta. Vuosittain vaihtuvat näyttelyt nauttivat laajaa suosiota nuorison keskuudessa, ja lieveilmiöiltäkään ei aina vältytty—comme on fait son lit on se couche!

Nykyään kokoelmista löytyy huudi-ideologisten periaatteiden mukaan valmistettuja käyttötavaroita, kulkuvälineitä, multimediaa sekä kuva-, ääni- ja jopa hajutallenteita vaativimpaankin makuun. Vaikka makuasioista ei sananlaskun mukaan kannattaisi kiistellä, voi kokoelmaa ilman sen kummempaa omakehua sanoa niin hyväksi, että kaikki muut kokoelmat ovat sen rinnalla kuin yritys kaataa Fidel Castro ja sitä seurannut Sikojenlahden fiasko sekä myöhemmin Kuuban ohjuskriisi.

Kokoelmaan tutustumiseen kannattaa varata ainakin kaksi päivää, mukavat jalkineet sekä runsaasti nestettä. Pieni pilke silmäkulmassa kannattaa jättää keskuksen narikkaan.

Salamalaitetta saa käyttää, mutta ei kuitenkaan valokuvauksen yhteydessä.

logispogisporkkana

Museon kokoelmissa on historiallisia Huudi-choppers Custom Bikes -moottoripyöriä eri aikakausilta. Klikkaa tästä!

Museon kokoelmissa on historiallisia Huudi-lamps Custom Lights -valaisimia eri aikakausilta. Klikkaa tästä!

Museon kokoelmissa on historiallisia Huudi-adornments Custom jewellery -koruesineitä eri aikakausilta. Klikkaa tästä!

Maininki-lehti lokakuu 2012

Maininki-lehti, lokakuu 2012